keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Täydellinen paholaisenkakku
Näin joulun alla reseptejä riittää joka päivälle. Tämän superherkullisen paholaisenkakun eli suklaa-kardemummakakun tein myyjäisiin vietäväksi. Toinen kakuista kuitenkin hieman lässähti, koska tein sen rengasvuoan sijasta isoon irtopohjavuokaan. Tämän vuoksi päästiin sitten (onneksi) itsekin maistamaan kakkua, koska en viitsinyt sitä myyjäisiin viedä. Keskeltä lässähtänyt kakku oli ihanan kosteaa ja mehevää, varmasti vähintään yhtä hyvää kuin muotonsa säilyttänyt versio.
Tämä kakku saavutti varsin nopeasti legendaarisen maineen ja tänään sain leipoa sitä tilauksesta uudestaan. Tästä tuli heti yksi uusi lempikakkuni. Kakku on ihanan kosteaa sisältä ja kardemumman ja suklaan liitto on kerrassaan täydellinen. Lisäksi sen tekeminen vie paistamisen lisäksi vain muutaman minuutin.
Kakun reseptiin törmäsin aikoinani Belle Baie -blogissa ja se siirtyi heti kokeilulistalle. Suhtaudun aina asiaakuuluvalla vakavuudella the-etuliitteisiin ja tällä kertaa se kyllä todellakin kannatti.
Täydellinen paholaisenkakku (n. 16 ohutta viipaletta)
5 dl vehnäjauhoja (laitoin gluteenitonta jauhoseosta)
4 dl sokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl kardemummaa (minä laitoin ainakin 3 tl)
2 kananmunaa
2 1/2 dl kahvikermaa
125 g voita
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään isossa kulhossa. Lisää munat, kahvikerma ja sulatettu jäähtynyt voi (munia ei siis vatkata). Kääntele ainekset varovasti sekaisin. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin tunti. Kakkua ei tarvitse paistaa aivan kuivaksi. Kakku paranee vanhetessaan ja on parasta kylmänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No nyt muistin tulla katsomaan. Hassua, että tämäkin on paholaisenkakku. Minullahan on se oma suosikkini joka on myös paholaisenkakku, ja eroa näyttäisi olevan vain se, että tässä on myös kaakaota ja voita on vähemmän. Kaikki muu on samaa. ELi kardemummakakku sekin. Resepti saatu siskolta arvaat kummalta ;o)
VastaaPoistaJuu, en ole keksinyt mitään yhdistävää tekijää kaikille niille paholaisenkakun ohjeille,joita olen nähnyt! On vaaleita ja tummia, eikä kardemummaakaan kaikissa ole. Kokeile ihmeessä tätäkin joskus :)
Poista