tiistai 30. huhtikuuta 2013

Rocky road


Mikä sopisikaan vappuun paremmin kuin värikäs rocky road? Jos joku on vielä elänyt pimennossa tämän herkun suhteen, niin kerrottakoon että rocky road on siis suklaata, johon on pihistelemättä sekoitettu esimerkiksi vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Omaan versiooni upotin pilkottuja vaahtokarkkeja, keksimurskaa ja hasselpähkinärouhetta, mutta tämä on taas niitä juttuja, joissa rajat asettaa vain mielikuvitus ja omat makumieltymykset.

                


 Tämän myötä toivotan kaikille ihanaa vappua, pitäkää hauskaa ja herkutelkaa!



Rocky road


100 g suklaata
50 g vaahtokarkkeja
50 g (hassel)pähkinärouhetta
50 g vaaleita keksejä (gluteenittomia tai tavallisia)
(kaikki määrät ovat noin-määriä)

Sulata suklaa ja sekoita siihen pilkotut vaahtokarkit tai minivaahtokarkit, pähkinärouhe ja murskatut keksit. Kaada seos vuokaan (itse käytin pyöreää irtopohjavuokaa, jonka halkaisija on noin 18 cm, mutta vuoalla ei juuri ole väliä) ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi. Leikkaa jähmettynyt rocky road haluamasi kokoisiksi paloiksi.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Rosmariini-saksanpähkinä-vuohenjuustoleipä


Rosmariini on ehdoton lempiyrttini. Valitettavan usein pyörin spontaanin rosmariiniaallon valtaamana jossain pikkukaupassa, josta ei löydy edes persiljaa (ei siinäkään tietenkään mitään vikaa ole, mutta se vain kuuluu joka puodin perusvalikoimaan). No, tälläkin kertaa kävi samalla tavalla - yhtäkkinen rosmariinin tarve valtasi minut ja syöksyin kiireellä kauppaan, josta sitä löytyi vain kuviattuna - mutta onhan se saman makuista ja muutenkin lähes yhtä ihanaa. Nyt joku varmaan miettii, että eiks toi tiiä et yrttejä voi kasvattaa itsekin. Tosiaan, ehkä vielä joskus alan yrttitarhuriksi. Mutta sitä odotellessa, kyllä tuli kuulkaa hyvää leipää kuivatustakin rosmariinista.



Rosmariini ja minä rakastamme hunajaa ja vuohenjuustoa, ja liiton kruunaa aromikas ja paahteinen saksanpähkinä. Näitä suosikkijuttujani kun heittelin taikinaan, tiesin että ei voi mennä vikaan. Ja eihän se mennyt.

Loppuun esitän teille kaikille satunnaisille ja vakituisille lukijoille kysymyksen:
 
  Mikä on sinun suosikkiyrttisi?

(Jos vastauksia tulee vähän, voin ainakin taputtaa itseäni olalle ja sanoa, että ei se ainakaan ollut liian huomaamattomasti kirjoitettu.)




Rosmariini-vuohenjuustoleipä saksanpähkinöillä ja hunajalla

5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
3 rkl hunajaa
2 tl kuivattua rosmariinia
0,5 dl oliiviöljyä
10-12 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
70-100 g saksanpähkinöitä
n. 150 g vuohenjuustoa

Lisää lämpöiseen veteen osa jauhoista, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Lisää suola, hunaja ja rosmariini. Lisää taikinaan vaivaten loput jauhot, rouhitut pähkinät ja öljy. Kaada taikina leipävuokaan (itse käytin matalaa ja pyöreää vuokaa) ja kohota huoneenlämmössä 30-45 minuuttia. Viipaloi päälle vuohenjuusto ja valuta sen päälle hieman hunajaa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia. Jos vuohenjuusto alkaa tummua liikaa, laita leivän päälle folio.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tortano eli täytetty leipä


Tortano eli italialainen täytetty leipä tuli minulle tutuksi Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -kirjan myötä. Leilan leipomukset ovat aina hurmaavia, joten totta kai tätäkin piti sitten kokeilla. Leipätaikina kaulitaan, täytetään, rullataan ja paistetaan, ja lopputuloksena on ihana, ja hieman tavallista juhlavampi ja ruokaisampi leipä, joka maistuu ilman päällisiäkin.


               
Leipätaikina oli oma versioni ja täytteeksi laitoin sitä mitä kaapista löytyi - aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja, mozzarellaa ja basilikaa. Täytteet voi tosiaan valita oman maun mukaan. Käyttämäni yhdistelmän lisäksi voisi toimia loistavasti esimerkiksi vuohenjuusto, rosmariini, pähkinä ja hunaja. Juustoja ja yrttejä muuntelemalla saa jo mukavaa vaihtelua.




Tämän tekeminen saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta ei sitä tosiaan ole. Kauliminen ja rullailu onnistuu helposti, kunhan taikina ei ole liian löysää. Eikä haittaa, vaikka taikina jossain vaiheessa vähän repeilisikin. Sehän vain lisää sympaattisuuspisteitä.




Tomaatilla, oliiveilla ja mozzarellalla täytetty leipä
Leipätaikina:
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
0,5 dl (oliivi)öljyä
n. 10 dl gluteenitonta jauhoseosta

Täyte:
n. 5-6 aurinkokuivattua tomaattia
yksi pallo mozzarellaa
0,5-1 dl oliiveja pilkottuna
basilikan lehtiä

Tee taikina lisäämällä 42-asteiseen veteen loput aineet. Laita jauhoja sen verran, että taikinaa pystyy juuri ja juuri kaulimaan, mutta se ei kuitenkaan ole kovaa. Vaivaa taikinaa mielellään koneella ja anna kohota peitettynä kulhossa noin 30-40 minuuttia. Kauli kohonnut taikina jauhotetulla alustalla suorakulmion muotoiseksi levyksi, joka on muutaman sentin paksuinen.

Levitä sen päälle pilkotut kuivatut tomaatit, revitty mozzarella, oliivit ja basilika. Jätä yläkulmaan muutaman sentin mittainen alue, jossa ei ole täytteitä, ja voitele se vedellä (voitelu auttaa rullaa pysymään kasassa). Rullaa taikina kääretortun tapaan ja siirrä leivinpaperille uunipellille. Taivuta rullasta ympyrä painelemalla rullan päät kiinni toisiinsa. Kohota vielä noin 30 minuuttia ja paista sitten 200-asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia.



Huom! Laitan tähän eri ohjeen vehnäjauhoilla tehtävään taikinaan, sillä kuulemma tuolla minun ohjeellani tuli todella iso taikina kun sen teki vehnäjauhoista. Tämä on suoraan kopioitu Leilalta.

Ei-gluteeniton taikina:

15 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl suolaa
2,5 dl durumvehnäjauhoja
4 dl erikoisvehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää joukkoon loput aineet ja viimeisenä jauhot. Vaivaa kimmoisaksi ja kohota kulhossa peitettynä noin 30 minuuttia. Kauli levyksi, täytä ja rullaa (ks. tarkemmat ohjeet gluteenittoman ohjeen kohdalta.)




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kaurarieskat pelkästä kaurasta


Minun on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä leipää, jossa ei ole mitään muuta viljaa kuin kauraa. Olin hieman epäileväinen onnistumisen suhteen, mutta halusin silti kokeilla, sillä jostain syystä olen ihan hulluna kauraan. Ajattelin maksimoida onnistumismahdollisuuteni välttelemällä hiivaa, se kun ei aina ole yhteistyöhaluinen kanssani.



Päädyin siis rieskatyyppiseen ratkaisuun. Taikinan pohjana toimii kaurapuuro, johon lisäilin muita aineksia. Jauhona käytin täysjyväkaurajauhoa. Lopputulos oli varsin onnistunut. Rieskoista tuli sopivan pehmeitä, meheviä ja rouheisia, ja mikä parasta, kauraisia. Pelkäsin, että pelkkää kauraa käyttämällä lopputulos on kuiva, mutta onneksi niin ei käynyt. Tällaisten lätyskäleipien herkullisuuden salaisuus lienee siinä, että taikinan voi jättää tarpeeksi löysäksi. Sämpylöitä, vuokaleipää tai vastaavaa en ehkä tekisi pelkästä kaurasta.



Muistathan käyttää niin sanottua puhdasta kauraa (esim. Provena ja Semper), jos teet gluteenittoman version. Täysjyväkaurajauhoa on ainakin Provenalla.



Kaurarieskat pelkästä kaurasta (n. 12 kpl)


1,5 dl kaurahiutaleita + 3,5 dl vettä kaurapuuroksi keitettynä (tai noin 5 dl valmista puuroa)
2 dl täysjyväkaurajauhoja
1 dl maitoa
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1 rkl siirappia tai hunajaa

Sekoita kaurapuuroon loput aineet. Laita taikinakekoja lusikalla leivinpaperin päälle pellille ja taputtele kaurajauholla jauhotetuin käsin rieskoiksi. Paista 250 asteessa noin 12 minuuttia.