perjantai 1. helmikuuta 2013

Suklaiset Daim-keksit


Olin tulossa tänne kirjoittelemaan keskiviikkona syntyneen leivän ohjetta, mutta sitten muistin, että
a) on perjantai ja b) yksi keksiohje on vielä julkaisematta parin viikon takaisilta keksitalkoilta. Kaikki kunnia vaan leivälle, mutta tänään on suklaakeksien vuoro.

              

Pohjahan näissä on sama kuin tämän suklaakeksisarjan muissakin kekseissä (täällä ensimmäinen postaus). Näihin käytimme Daimia, ja sitä käyttämällä on hyvin hankala epäonnistua. Keksitalkoidemme sanoman voisin näiden viimeisten keksien myötä tiivistää seuraavasti:  unohtakaa silloin tällöin maalliset velvollisuutenne ja leipokaa keksejä, ja älkää hyvä ihmiset pihtailko sattumien kanssa. Aamen.


Daim-keksit (pellillinen keksejä)

2,5 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta)2 rkl kaakaojauhetta
1 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,25 tl suolaa
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl rypsiöljyä
0,25 dl vettä
1 tl hunajaa
n. 100 g Daim-suklaata (patukasta rouhittua tai valmiita rakeita)

Sekoita kaikki kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa öljy, vesi ja hunaja. Yhdistä kuivat aineet ja nesteet (vettä voi lisätä vähän mikäli taikina on todella kuivaa) ja sekoita mukaan suklaa. Muotoile taikinasta palloja ja paista niitä leivinpaperin päällä uunipellillä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.



1 kommentti:

  1. Aamen! Seurakunta nyökkäilee silmät hartaasti suljettuina. Sattumat ja taikina 50-50-suhteessa on hyvä ohjenuora ;-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!