lauantai 26. tammikuuta 2013

Mokkainen Daim-juustokakku


Viikonlopuksi saimme ihania vieraita, ja ihanat vieraat ansaitsevat aina mahdollisimman ihanan kakun. Suklaa ja juustokakku (yhdessä tai erikseen) nousevat usein esille kun haluaa pelata varman päälle. Tällä kertaa pienen pohdinnan jälkeen syntyi tämä Daim-rouhetta sisältävä, miedosti kahvin makuinen juustokakku suklaakakkupohjalla.



Lähes aina teen juustokakkuihin perinteisen keksipohjan, mutta oikeastaan tällainen leivottu pohjakin toimi oikein hyvin. Myös täytteen kerma, tuorejuusto ja liivate sattuivat tällä kertaa olemaan sopivassa suhteessa keskenään (näissä omissa sovelluksissani se kun ei aina ole itsestäänselvää...). Daim-suklaa puolestaan ei ikinä ole huono juttu ja se toimii yllättävän hyvin kahvin kanssa.

                

Herkullinen kakku siis oli kyseessä ja varsin vikkelästi oli koko komeus hävinnyt parempiin
suihin. Sainkin kuulla toiveen, että voisiko tätä voisiko tätä joskus saada uudestaan - minulla kun on tapana aina kokeilla jotain uutta...



Mokkainen Daim-juustokakku
Pohja:
100 g sulatettua voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl jauhoja (gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja)
3 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
n. 1,25 dl vahvaa kahvia
3 tl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta tai 4 liivatelehteä
200 g Daim-rouhetta

Tee ensin pohja: vatkaa sulatettuun voihin kananmunat ja sokeri niin, että seoksesta tulee kuohkeaa. Kääntele huolellisesti joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet eli jauho ja kaakaojauhe. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija noin 24-26 cm) ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia riippuen siitä, haluatko taikinan jäävän keskeltä hieman löysäksi.

Tee sitten täyte: Laita liivatejauhe turpoamaan kahteen ruokalusikalliseen vettä (jos käytät liivatelehtiä, laita ne likoamaan runsaaseen kylmään veteen). Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto, sokerit ja Daim-rouhe. Kuumenna kahvi lähes kiehuvaksi mikrossa ja kaada kuuma kahvi turvonneen liivatejauheen sekaan ja sekoitat huolellisesti tasaiseksi (jos käytät liivatelehtiä, purista niistä ensin vesi pois ja sekoita ne sitten kahvin joukkoon). Lisää kahvi täytteen sekaan ja kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Hyydytä vähintään kuusi tuntia, miellellään  yön yli. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla ja/tai kaakaojauheella.

11 kommenttia:

  1. Oijoi..Ei voi olla muuta kuin hyvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä hyvää! Ei voinut jättää yhteen palaan ;)

      Poista
  2. Onnekas maistaja sanoo täällä, että oli kyllä yksi parhaista tätä lajia, ellei paras!
    T. se joka sanoi: "Voisko tätä joskus saada uudestaan"

    VastaaPoista
  3. Tämä ihana juustokakku "vei kilen mennessään". Olipa ihana olla maistamassa tätä herkkua.Osaisikohan maistaja tehdä jotain näin hyvää? Toivottavasti osaisin..kunhan uskallan kokeilla. Oli se todella " hörttyä", kuten sanoisi eräs, joka ei saanut olla kanssamme tätä maistamassa.

    VastaaPoista
  4. Halleluja! Madre de dios! Tätä minäkin kokeilen, vaikka yleensä tyydyn levittämään Nutellaa leivän päälle - kun makeanhimo iskee, on nimittäin toimittava nopeasti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä ihanasta ihmisestä,joka vatkaa,veivaa,paistaa ja sekoittaa;kokeilee,testaa,maistaa;epäonnistuu ja onnistuu kerta toisensa jälkeen. Kiitos tästä ihanasta blogista,josta me gluteenittomat poropeukalot saamme myöskin vinkkejä muka niin vaikeaan ruoka-allergiaan. Ethän ikinä vaihda tätä blogia esim. puutarhan hoitoon? Ihanaa kohta alkavaa kevättä Sinulle ja meille kaikille:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista! Ei huolta puutarhan hoidon suhteen, nämä sormet pitäytyvät taikinassa :)

      Poista
  6. Kokeilin: sanonpahan vaan että murustakaan ei jäänyt yli;) Muna-allergikkona tein kakkuun keksipohjan. Tarjosin tätä ystävälle, joka ei yleensä pidä hyydykekakuista niiden hyllyvän rakenteen vuoksi - tästä hänkin piti suuresti, koska koostumus oli kermainen, muttei liian paksu eikä lainkaan hyllyvä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!