Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jouluinen puolukkapiirakka, jota voit halutessasi tehdä



Joulu tekee tuloaan. On viime hetken jouluvalmistelujen aika. Tänä vuonna tuntuu, että erityisen moni ihminen ympärilläni on juuri nyt, ennen joulua, kovin stressaantunut jostakin. Harmistutaan lumettomasta maasta, ostamattomista lahjoista ja tekemättömistä töistä kotona, koulussa ja töissä. Kiireestä, ajan nopeasta kulumisesta ja jouluun liittyvien valmisteluiden keskeneräisyydestä. Olen itsekin ollut tänä vuonna kiireisempi kuin milloinkaan aikaisemmin, ja monet asiat ovat jääneet joko kokonaan toteuttamatta tai viime tipassa hoidettaviksi. En ole ehtinyt tekemään kaikkea sitä, mitä haluaisin ja mitä minun olisi pitänyt tehdä.

On ollut pakko suhtautua jouluun uudella tavalla. Tänä vuonna joulu ei minulle tulekaan siten, että teen mahdollisimman paljon. Sen sijaan se tulee siten, että teen mahdollisimman vähän. Mahdollisimman paljon asioita, jotka tekevät minut iloiseksi ja rentoutuneeksi, mahdollisimman vähän mitään muuta. Näinhän sen pitäisi aina olla, mutta kovin usein se pääsee meiltä unohtumaan. Meidän on vaikea erottaa sitä, mitä oikeasti haluamme ja sitä, mitä luulemme haluavamme, koska niin on aina ollut. Tänä vuonna en ole ripustanut jouluvaloja, en ole siivonnut viikkoihin, ulkona ei ole pisaraakaan lunta ja ennen lomaa on vielä vino pino asioita hoidettavana. Mutta tiedättekö mitä? Joulu tulee silti. Se ei tarvitse minun eikä sinun panosta.





Siispä, kun nyt jaan kanssanne tämän herkullisen jouluisen puolukkapiirakan ohjeen, en painosta teitä tekemään sitä. Leivo sitä, jos haluat ja ehdit tehdä hyvää puolukkapiirakkaa. Minä leivoin, koska kaipasin hetken taukoa muista asioista. Mutta taukoa voi viettää muullakin tavalla. Jos et siis ehdi tai jaksa, älä leivo. Osta kaupasta suklaata - tai mitä ikinä haluatkaan - ja nosta jalat pöydälle, tai minne ikinä haluatkaan. Vaikka kuinka yrittäisit rakentaa ympärillesi joulumaan, aito joulumaa löytyy sinusta itsestäsi. Ja saat ihan itse päättää, miltä siellä näyttää. Kun pääset käsiksi siihen, olet tavoittanut sen, mikä joulussa on tärkeintä.



Piparinmakuinen puolukkapiirakka  (yksi pellillinen)

Pohja:
7 dl jauhoja (gluteenittomia tai tavallisia)
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kanelia
200 g voita
200 g kermaviiliä
2 (luomu)munaa

Täyte:
2 prk (yht. 400 g) kaupasta löytyvää piparinmakuista maustettua rahkaa (jos et löydä tätä, voit käyttää jotain muuta maustettua rahkaa, esimerkiksi vaniljarahkaa)
2 (luomu)munaa
5 dl puolukoita
1 dl sokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet. Lisää joukkoon sulatettu voi, kermaviili ja munat. Sekoita rahka ja kananmunat. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle (onnistuu helposti kostutetuilla käsillä). Levitä päälle rahka-munaseos ja sitten puolukat, joihin on sekoitettu sokeri. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30-40 minuuttia.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Banoffee eli piiras, josta ei puutu mitään



Mahtavaa joulukuun alkua kaikille! Joulukuussahan on oikein järkevää leipoa vaikka joka päivä, ja siksi esittelen teille nyt yhden mainion vaihtoehdon. Suussasulava lasten ja aikuisten sankari, banoffee- eli banaani-toffeepiirakka, olkaa hyvät. Tämä oli huikean hyvää, minkä uskotte varmasti viimeistään kun kerron teille tämän ainesosat.



Tässä ne tulevat. Mehevä keksipohja, jonka päällä paksua kinuskia ja muhkeita banaaniviipaleita. Suolapähkinät ja Daim-rouhe tuomassa mukavan suolaisia ja rapeita sattumia ja kaiken yhdistäjänä kepeän keveä kermavaahto. Pinnalla vielä hieman keksi- pähkinä- ja suklaarouhetta. Ihanan överiä. Ja todella terveellistä, sillä tämä tekee iloiseksi.




Banoffee 

Pohja:
200 g vaaleita keksejä (gluteenittomia tai tavallisia)
75 g voita

Täyte:
yksi tölkki kondensoitua maitoa*
1 banaani
1 Daim-patukka
sopivasti suolapähkinöitä
2 dl kermaa
hieman sokeria

* Tässä käytettiin valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa, jota saa suurimmista kaupoista. Jos sitä ei ole tarjolla, kondensoitu maito karamellisoidaan itse seuraavasti: Irrota tölkeistä etiketit ja keitä niitä kattilassa vedessä kolmisen tuntia. Huomattavasti nopeammasti pääset, kun kaadat tölkin sisällön mikronkestävään astiaan ja kuumennat sitä mikrossa noin 5-6 minuuttia varoen ylikiehumista. Lopputuloksen kuuluisi olla paksua (mutta kuitenkin juoksevaa), kullanväristä toffeeta.


Tee pohja murskaamalla keksit ja sekoittamalla siihen voi. Painele massa vuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle ja reunoille ja laita hetkeksi jääkaappiin. Vatkaa sillä aikaa kerma ja mausta se kevyesti sokerilla. Ota sitten pohja jääkaapista ja levitä sen päälle karamellisoitu kondensoitu maito (ks. ohjeet). Asettele toffeen päälle banaaniviipaleita, rouhittua Daimia ja suolapähkinöitä. Päällystä lopuksi pohja kermavaahdolla. Koristele pinta esimerkiksi keksimurskalla ja suklaarouheella. Piiras on parhaimmillaan jääkaapissa oleilun jälkeen.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Piparinmakuiset whoopiet




Armaat lukijat, pahoittelen jälleen nolon pitkäksi vierähtänyttä taukoa. Olen yksinkertaisesti ollut hurjan kiireinen useilla elämän osa-alueilla yhtä aikaa. Niinpä aikaa leipomiseen ei ole riittänyt. Tänä viikonloppuna aikaa kuitenkin yllätäen oli ja täten keittiööni saatiin palautettua kauan kaivattu viettelevä leipomusten tuoksu. Ja arvaatteko mikä tuoksu? Piparkakkumausteen tuoksu! Kuten otsikossa kerroin, leivoin piparinmakuisia whoopieita. Whoopiet ovat jättiläiskokoisia meheviä täytekeksejä ja piparkakkumauste on melkeinpä parasta, mitä ihminen voi syödä vähitellen joulukuuksi kääntyvän marraskuun pimeydessä. Joten annattehan anteeksi pitkän tauon? Ja olettehan valmiita joululeipomuksiin? Oma vastaukseni molempiin kysymyksiin on KYLLÄ.


Alkuperäinen resepti näihin herkullisen muheviin vegaanisiin ja gluteenittomiin leipomuksiin on kotoisin Kamomillan konditoriasta.



 Piparinmakuiset whoopiet  (12-14 kpl)

Pohjat:

150 g maidotonta margariinia
2,5 dl sokeria
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1,5 dl vaniljasoijamaitoa (myös tavallinen soijamaito tai muut kasvimaidot toki käyvät)
2 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1 dl kaakaojauhetta
1 rkl piparkakkumaustetta
ripaus suolaa
1,5 tl soodaa
4 dl gluteenittomia jauhoja (käytin maissi- ja riisijauhoa)

Täyte:

75 g maidotonta margariinia
3 dl tomusokeria


Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kaikki muut aineet paitsi kaksi viimeistä. Sekoita sitten sooda jauhoihin ja lisää jauhot taikinan sekaan. Laita taikinasta leivinpaperille tasaisenkokoisia nokareita. Jätä runsaasti leviämisvaraa. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia ja anna jäähtyä.

Tee täyte: vaahdota margariini pehmeäksi ja sekoita siihen tomusokeri. Laita täytettä jäähtyneen whoopien päälle ja aseta toinen kanneksi. Whoopiet ovat parhaimmillaan vetäydyttyään hetken jääkaapissa.




sunnuntai 25. elokuuta 2013

Mehevät ja kardemummaiset mustikkamuffinssit


Joskus saan ihmeellisen päähänpinttymän jostain leivonnaisesta, ja sitä on pakko päästä tekemään (ja tietenkin syömään). Tällä kertaa vuorossa oli mustikkamuffinssit muruisella pinnalla. Olin nähnyt niin herkullisen näköisiä mustikkamuffinsseja niin monessa kahvilan vitriinissä, että en kerta kaikkiaan voinut antaa asian jäädä sikseen. Muffinssiunelmani olisi toteutunut täydessä loistossaan, mikäli olisin saanut tehdä hävyttömän suuria jättiläismuffinsseja. Minulla oli kuitenkin vain pieniä vuokia, mikä loppujen lopuksi oli ihan hyvä asia ottaen huomioon sen, että näitä syötiin runsaan brunssin yhteydessä.

Käytin apunani tätä ohjetta ohjetta, mutta tein siihen jonkin verran muutoksia. Näistä tuli todella meheviä ja pehmoisia. Lisäksi nämä olivat miellyttävän helppotekoinen juttu, niin kuin vegaaniset leivonnaiset usein kananmunattomuuden vuoksi ovat.




Mustikkamuffinssit muruseoksella ja kardemummalla (10 kpl)

4 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenittomia, itse käytin maissi- ja riisijauhoa)
2,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1,5 tl soodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 dl (soija)maitoa
0,75 dl rypsiöljyä
5 dl tuoreita tai pakastettuja mustikoita
(jos käytät pakastettuja, kannattaa niihin sekoittaa hieman perunajauhoja ennen taikinaan sekoittamista)

Muruseos:

2 dl kaurahiutaleita (puhdasta kauraa mikäli teet gluteenitonta)
3 rkl maidotonta margariinia
0,5 dl sokeria


Sekoita kaikki kuivat aineet. Lisää soijamaito ja rypsiöljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi mustikat mahdollisimman vähän sekoittaen, niin että taikina ei muutu mustaksi. Sekoita muruseoksen ainekset tasaiseksi seokseksi. Lusikoi taikina muffinssivuokiin (muodon säilyttämiseksi paperivuoat kannattaa laittaa silikonivuoan syvennyksiin, tai vaihtoehtoisesti laittaa monta vuokaa päällekkäin). Ripottele pinnalle muruseosta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Mehevä suklaakakku



Mitä yhteistä on suklaakakulla ja ystävällä? Molemmat osaavat mukautua tilanteeseen kuin tilanteeseen ja ovat näin ollen täydellistä seuraa sekä elon pohja- että huippuhetkissä. (Entä mitä eroa on suklaakakulla ja ystävällä? Ystävästä ei saa otettua huonoja kuvia. Suklaakakusta näköjään saa. Olen pahoillani.)  Toisin sanottuna aina on hyvä syy tehdä suklaakakkua. Varsinkin kun sen valmistus tapahtuu näin: sekoitetaan kaikki aineet ja paistetaan. Ja syödään.

Tämän ohjeen varastin täältä. Etsin munatonta ja mehevää suklaakakkua ja sen sain. Tämä oli sopivan täyteläistä, ihanan pehmoista ja kuorrute oli mahtavaa - niin kuin kuorrute nyt joskus voisi olla jotain muuta kuin mahtavaa.



Suklaakakku (n. 8 palaa)

Kakku:

4 dl jauhoja (gluteenittomia tai vehnäjauhoja)
2,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl soodaa
vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 rkl etikkaa (ei maistu kakussa vaan korvaa munan yhdessä soodan kanssa)
0,5 dl öljyä (käytin kookosöljyä)
2,5 dl vettä

Kuorrute:

25 g margariinia (maidotonta jos haluat vegaanisen/maidottoman)
3 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
n. 2,5 dl tomusokeria

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet ja lisää sitten kolme viimeistä ainesosaa. Sekoita tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (oman vuokani halkaisija oli 22 cm). Paista 200-asteisessa uunissa kunnes kakku irtoaa reunoista eikä ole keskeltä raakaa. En katsonut kelloa, mutta paistoaika on luultavasti noin 30 minuuttia. Tee kuorrute sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Lisää tomusokeria sen verran, että saat sopivan paksuista kuorrutetta. Levitä kuorrutus lämpimän kakun päälle ja anna kovettua.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mansikkaiset whoopiet




Whoopie! Rapakontakainen villitys on noin kahden vuoden viiveellä saavuttanut tämänkin nupin. Pehmeän mehevät ja hieman keksimäiset kansipyörylät runsaalla täytteellä - kuulostaa täydelliseltä konseptilta, vai mitä? Eihän tuollaista mitenkään voi jättää kokeilematta.  Lisäksi kaikki pienet leivonnaiset ovat hurjan söpöjä. Hypoteesi osoittautui oikeaksi, olivat erittäin herkullisia. Kuin täytekeksejä, mutta parempia. Ehdotankin viralliseksi suomennokseksi kuningastäytekeksiä. 

                    

Tein näitä jo juhannuksena, mutta vielä ehtii tekemään näitä tuoreista mansikoista. Ohjeen varastin Kamomillan konditoria -blogista. Täytteeseen lisäsin tuoreita mansikoita, muuten seurasin kyseenalaistamatta fiksumpain neuvoja. Nämä syntyivät ilman kanamunaa ja saat näistä kokonaan vegaanisia käyttämällä maidotonta margariinia ja soija- tai muuta kasvimaitoa.




Whoopiet (14-16 kpl)

Pohjat:

150 g (maidotonta) margariinia
2,5 dl sokeria
1 dl omenasosetta tai (soija)jogurttia
1,5 dl (soija)maitoa
2 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
1 dl kaakaojauhetta
0,5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
4 dl jauhoja (gluteenittomia tai tavallisia)

Täyte:

75 g (maidotonta) margariinia
3 dl tomusokeria
muutama desilitra tuoreita mansikoita

Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kaikki muut aineet paitsi kaksi viimeistä. Sekoita sitten sooda jauhoihin ja lisää jauhot taikinan sekaan huolellisesti sekoittaen. Laita taikinasta leivinpaperille tasaisenkokoisia- ja muotoisia nokareita. Jätä runsaasti leviämisvaraa. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia ja anna jäähtyä kunnolla.

Tee täyte: vaahdota margariini pehmeäksi ja sekoita siihen tomusokeri ja pieneksi pilkotut mansikat. Laita täytettä täysin jäähtyneen whoopien päälle ja aseta toinen kanneksi. Hammastikku whoopien keskellä auttaa leivosta pysymään kasassa, ja voi laittaa tikkun mansikan koristeeksi. Whoopiet ovat parhaimmillaan pienen jääkaappivetäytymisen jälkeen.





torstai 11. heinäkuuta 2013

Aamumuffinssit eli banaani-hasselpähkinämuffinssit



Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää - leivon jotain, joka ei ole suolaista, mutta siinä ei ole sokeria (ja ennen kuin vedätte kahvit tai mahdolliset muut juomat henkitorveenne, tässä ei myöskään ole steviaa). Kaikki lähti liikkeelle siitä, että halusin leipoa jotain aamuleivonnaista. (Tai jos ollaan tarkkoja, kaikki banaanileivonnaiset tietenkin lähtevät liikkeelle uhkaavasti tummentuneista banaaneista.) Aamuleivonnainen on tietenkin a) vähän tavallista ei-makeaa leivonnaista jännittävämpi ja hauskempi ja b) kuitenkin ehdottomasti sellainen, jota ei voisi syödä jälkiruuaksi.




Näiden mietteiden tuloksena syntyivät nämä kauraiset ja mehevät muffinssit. Banaani tuo näihin juuri sopivasti makeutta (koska en itsekään tunnista itseäni tuosta lauseesta, korostan: kyse on aamiaismuffinsseista - jos haluatte herkkumuffinsseja, tehkää vaikka näitä). Hasselpähkinät tuovat paahteista makua ja mukavaa purutuntumaa. Kaurahiutaleet puolestaan antavat muffinsseille rouheisuutta ja aamumaista fiilistä.

Tässä siis oiva ja mahdottoman helppo (ainekset vain sekoitetaan) tapa tuoda hieman vaihtelua aterioiden kuninkaan* tarjontaan. Nämä voi hyvin paistella jo edellisenä päivänä, sillä nämä ovat vähintään yhtä hyviä jääkaappikylmänä kuin uunituoreena. Voit myös tehdä taikinan valmiiksi jääkaappiin ja paistaa muffinssit aamulla. Joten nyt jatkan fitness-tyylillä ja kysyn, että what's your excuse?



(*Koska tänään on ehdittävä tekemään muutakin, en nyt ala kirjoittelemaan aamupalan hienoudesta  yleisellä tasolla. Oletan, että te jo tiedätte. Näissä aamupala-asioissa olen optimisti.)




Banaani-hasselpähkinämuffinssit (tulisikohan tusinan verran - olin nokkelasti kirjoittanut muistiin ainekset, mutten sitä, montako yksilöä niistä syntyy)

2 banaania (tummuneet käyvät mainiosti)
2 munaa
3 dl jauhoja (käytin riisijauhoja, lähes kaikki muutkin jauhot käyvät)
3 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
noin 0,5-1 dl hasselpähkinöitä kevyesti rouhittuna
1 dl maustamatonta jogurttia (rasvainen on parasta, tietenkin)
0,5 dl öljyä
(pinnalle kaurahiutaleita ja pähkinärouhetta)

Soseuta banaanit esimerkiksi haarukalla tai sauvasekoittimella. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita sekaisin banaani, munat, kuivat aineet, pähkinärouhe, jogurtti ja öljy. Lusikoi taikinaa muffinssivuokiin (koristele kaurahiutaleilla ja pähkinärouheella) ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Muodon vuoksi kannattaa käyttää joko kahta paperista muffinssivuokaa tai laittaa paperiset vuoat silikonisen muffinssivuoan syvennyksiin.







torstai 20. kesäkuuta 2013

Nigellan taivaallinen brownie





Olen tuloksetta yrittänyt miettiä, minne piiloutuisin jos olisin kameran usb-kaapeli. Etsinnät jatkuvat edelleen. En kuitenkaan malta enää odottaa tämän brownie-ilosanoman jakamista, joten tässä se nyt tulee kännykkäkamerakuvilla höystettynä (kun pääsen käsiksi kamerani sisältöön, voin tulla vaihtamaan kuvat parempiin - ja tämän teinkin). Ja sitä paitsi, koristelin nämä sulopalat kirsikoilla ja mansikoilla, joten tätähän voi alkuperäisen lumitäpläisen brownien sijaan kutsua ajankohtaisesti juhannusbrownieksi.



Olisihan se pitänyt tietää, että paras brownie-resepti löytyy Nigellan arkistoista. Tämä snow-flecked brownie oli taivaallista. Kuin täyttä suklaata, paitsi että parempaa - fudgemaista, pehmeää, mehevää ja rapeakuorista. Mitä muuta voi brownielta (ja elämältä ylipäätään) vaatia?

                     


Varmaan arvaatte, että tämä kipusi suosikkileipomusteni joukkoon ja Nigellan asema sydämessäni vahvistui entisestään. Teen tätä varmasti uudestaan. Jos kaipaa vaihtelua, tätä voi varioida helposti vaihtamalla valkosuklaan johonkin muuhun. Pahoittelut ylivalottuneesta ja epätarkasta kuvasta, ihan hävettää . Mutta katsokaa nyt miten suloinen keko. Aivan kuin pieni brownie-kaupunki - saisinpa asua tuolla.



Brownien kohdalla optimaalisen paistoajan löytäminen on kaikista tärkeintä - muussa ei juuri voi epäonnistua. Brownie on valmis, kun se alkaa hieman irrota reunoilta, mutta on keskeltä vielä taikinaista. Itse istuin koko ajan uunin edessä ristinmerkkejä tehden ja tarkistin brownien tilan noin kymmenen kertaa. Täydellinen aika omalla uunillani oli 17 minuuttia, mutta kuten tiedätte, uuneissa on suuria eroja. Olkaa siis tarkkana!




Nigellan brownie valkosuklaapaloilla


200 g voita
200 g laadukasta tummaa suklaata
3 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja (itse käytin maissi- ja puolet riisijauhoa)
ripaus suolaa
130 g valkosuklaata paloiina

Paloittele voi ja suklaa kattilaan ja sulata ne. Voit laittaa kattilan kylmään veteen, jotta se jäähtyisi nopeammin. Vatkaa sekaisin munat ja sokerit. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaaseos. Lisää jauhot, suola ja paloiteltu valkosuklaa. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun alumiiniseen vuokaan (suunnilleen puolikkaan uunipellin kokoiseen tai pienempään - itse tein annoksen tuplana ja sain ison pellillisen matalahkoja brownieita).

Paista 170-asteisessa uunissa niin kauan, että brownie alkaa hieman irrota reunoilta, mutta on keskeltä vielä löysää. Kun tökkäät keskelle hammastikun, siihen saa tarttua taikinaa. Tämä vie uunista ja vuoan koosta riippuen noin 15-25 minuuttia. Brownie on parasta seuraavana päivänä oltuaan yön jääkaapissa.


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Siken maailman paras suklaakakku


Tässä on äitienpäiväbrunssimme makea osuus: Sikke Sumarin ohjeella tehty maailman paras suklaakakku. Tämä oli kyllä tosi herkullista ja leipomisvaihe ei paljon kättä rasittanut, sillä ainekset vain sekoitettiin keskenään. Tämän kanssa kävi vain valitettavasti niin, että paistoin tätä hieman liian kauan. Vaikka tämä olikin uunissa 20 minuuttia eli alle ohjeessa olleen minimiajan, tämä oli silti täysin kypsä - ja ainakin omasta mielestäni tällainen suklaakakku täytyy ehdottomasti jättää sopivan raa'aksi!

               

Todennäköisesti teen tätä vielä uudestaan, sillä jäi niin vaivaamaan tuo väärä paistoaika. Voin vain kuvitella kuinka taivaallista tämä on oikean paistoajan kanssa, sillä ylikypsänäkin tämä oli hyvää. Katsokaa nyt tuota ainesosalistaa, eihän noilla pitäisi voida epäonnistua... Itse lisäsin tähän vielä kardemummaa, sillä kardemumman ja suklaan liitto on vastustamaton.

Siken ohjeen mukaan paistoaika on 25-30 minuuttia, mutta oma kakkuni tuli ylikypsäksi 20 minuutissa. Esimerkiksi Lunni leipoo -blogissa tätä taas oli paistettu 40 minuuttia. Uuneissa on siis isoja eroja, ole tarkkana!



Sikke Sumarin suklaakakku

3 dl gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 tl suolaa
2 dl kaakaojauhetta
3,2 dl sokeria (eiköhän 3 dl ole ihan hyvä :) )
2 dl fariinisokeria (laitoin muscovadosokeria)
3 dl tummaa suklaata rouhittuna (n. 200 g muistaakseni)
2 dl sulatettua voita
4 munaa
1 dl espressoa
(2 tl kardemummaa)
Sekoita kaikki aineet keskenään ja paista 180 asteessa leivinpaperilla vuoratussa vuoassa kunnes kakku on reunoilta kohtalaisen kiinteää mutta keskeltä vielä melko löysää. Kun tökkäät kakkuun tikun, siihen saa jäädä hieman taikinaa.



tiistai 14. toukokuuta 2013

Maailman paras porkkanakakku (oikeasti)


Erään syntymäpäivän kunniaksi päätin leipoa porkkanakakkua. Kunnianhimoisesti kirjoitin Googlen hakukenttään maailman paras porkkanakakku. Pienen tutkimuksen jälkeen päädyin siihen tulokseen, että potentiaalisin ehdokas maailman parhaaksi porkkanakakuksi on Leila Lindholmin Pala kakkua -kirjan versio. Syyt ovat nämä: 1) tämä oli saanut eniten ylistyssanoja, ja 2) resepti on Leilan.




Ja niin minä sitten tartuin porkkanaan toivoen sen päätyvän supermehevään ja ihanan mausteiseen kakkuun. Jotta homma olisi hieman jännittävämpää, tein Leilan reseptiin jonkin verran muutoksia. Vaihdoin osan sokeista muscovadosokeriin (josta tuli saman tien yksi uusi suosikkiraaka-aineeni, miten olenkaan voinut elää tähän asti ilman muscovadosokeria?), laitoin enemmän mausteita, vaihdoin auringonkukkaöljyn saksanpähkinäöljyyn, tein eri kuorruttuksen ja viimeistelin kakun paahdetulla hasselpähkinärouheella.



Nyt kaikki varmasti kihisevät jännityksestä - mikä oli lopputulos? No, omalla porkkanakakkukokemuksellani voin sanoa, että on nimensä veroinen kakku. Siis maailman paras. Kokeilkaa ja repikää vanhat porkkanakakkureseptinne. Jos mahdollista, tämä kannattaa tehdä edellisenä päivänä, sillä tämän tyylisten kakkujen maku vain paranee, kun ne saavat maustua jääkaapissa. Kuorrutuksen voit tehdä vasta tarjoilupäivänä.

Leilan resepti löytyy esimerkiksi täältä. Sitä voi käyttää, jos sattuu vaikkapa olemaan pähkinäallerginen. Mutta muscovadosokeria suosittelen lämpimästi kaikille.




Maailman paras porkkanakakku (noin 8-10 palaa)


Taikina:

3 (luomu)munaa
2 dl tummaa muscovadosokeria
1 dl tavallista valkoista sokeria
3 dl jauhoja (vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta)
2 tl vaniljasokeria (mielellään tummaa)
3 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl inkiväärijauhetta
0,5 tl suolaa
1,5 dl saksanpähkinäöljyä
4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa


Kuorrute:

400 g tuorejuustoa
n. 2 dl tomusokeria (voit lisätä tai vähentää maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
1 limetin mehu
vajaa desi (hassel)pähkinärouhetta



Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet ja kääntele ne huolellisesti muna-sokerivaahtoon. Lisää öljy ja porkkanaraaste. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija noin 24 cm). Jos teet gluteenittoman kakun, muista käyttää gluteenittomia korppujauhoja. Paista 150-asteisessa uunissa noin 55 minuuttia.

Tee kuorrute: sekoita tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri ja limetin mehu. Kumoa jäähtynyt kakku ja levitä kuorrutetta reunoille ja päälle. Kuorruta kakku vasta kun se on täysin jäähtynyt! Paahda pähkinärouhetta kuivalla pannulla kunnes se on saanut hieman väriä. Ripottele paahdettu pähkinärouhe tasaisesti kuorrutteen päälle.







sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Täydellinen sitruuna-polentakakku


Kuten kynttilästä voi päätellä, täällä vietetään tänään synttäreitä - tosin ei 1- vaan 18-vuotissynttäreitä. Synttäriherkkuja saatte siis lähipäivinä kyllästymiseen asti. Aloitan tällä mahtavalla situunakakulla.

Tämä on ehdoton suosikkikakkuni kaikkien lukuisten tekemieni kakkujen joukosta. Kakun ulkonäkö on erittäin harhaanjohtava. Kuvan perusteella voisi luulla, että kyseessä on mauton kuivakakku, mutta todellisuudessa tämä on jotain aivan muuta. Koostumuksesta kertoo jotain se, että yritin koristella tämän tomusokerilla, mutta se suli tuohon päälle alle minuutissa. Tämä on siis supermehevää. Mehevyys tulee sitruunasiirapista, johon jo sellaisenaankin herkullinen kakku hukutetaan.




Jauhoina tässä käytetään polentaa eli karkeita maissisuurimoita sekä mantelijauhoa, ja näin ollen tässä on mukavasti pientä purutuntumaa. Polenta antaa tähän myös hyvän maun. Tämä on todella makeaa, mutta sitruunan takia samaan aikaan myös ihanan kirpeää ja raikasta. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kuinka paljon, mutta parasta että kokeilette itse.

Kunnia tästä reseptistä kuuluu ihanalle Nigellalle, henkilökohtaiselle Jutta Gustafsbergilleni. Myös Nigellasta voisin kirjoittaa sivukaupalla, mutta nyt täytyy rientää leipomaan seuraavia herkkuja. Nigellan kuvailu tästä kakusta löytyy täältä.


Karusellistin lempikakku eli sitruuna-polentakakku (8-10 palaa)

Kakku:

200 g voita
2,5 dl sokeria
200 g mantelijauhetta
1 dl polentaa (maissisuurimoita)
1,5 tl leivinjauhetta
3 munaa
2 sitruunaa (luomu)

Siirappi:

2 dl tomusokeria
2 sitruunan mehu

Vatkaa voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää yksi muna ja puolet kuivista aineista voi-sokeriseokseen. Sekoita ja lisää loput kuivat aineet, kaksi munaa ja hyvin pestyjen sitruunoiden hienoksi raastettu kuori. Säästä kaksi sitruunaa siirappia varten.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (halkaisija n. 25 cm). Paista 180-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.
Tee siirappi keittämällä kattilassa tomusokeria ja sitruunamehua. Pistele paistuneeseen kakkuun tikulla reikiä ja valuta päälle siirappi. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa, mieluiten seuraavaan päivänä.






sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kardemumman ja appelsiinin makuinen joulubrownie




Jos pukki tuo huomenna paljon suklaata, ne voi upottaa vaikkapa tähän jouluiseen brownieen (josta ei valitettavasti ole kuvaa). Meillä tätä syödään huomenna - joulunahan on oltava paljon suklaata, tällä kertaa brownien muodossa vaihtelun vuoksi. Käytin tähän samaa perusohjetta kuin mangobrowniessa, mutta laitoin suklaaksi appelsiinisuklaata (Fazerinaa), vaniljasokerin sijasta kardemummaa ja marmorointiseokseen käytin maustamatonta tuorejuustoa, jonka maustoin piparkakkumausteella.  Tätä emme ole vielä maistaneet, joten en voi vielä kuvailla makua. Tämä perusohje on kuitenkin paras kokeilemani ja tässä on mukana ihania makuja - en siis usko, että tämä voi olla pahaa!

Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille lukijoille ihanaa joulua! Rentoutukaa, syökää, juokaa, olkaa onnellisia ja

älkää laihduttako.




Jouluinen brownie

Browniepohja:
4,5 dl sokeria
250 g voita
4 munaa
1,5 dl kaakaojauhetta
1 rkl kardemummaa
3 dl jauhoja (käytin pelkkiä perunajauhoja, myös vehnäjauhot käy)
200 g appelsiinin makuista suklaata (esim. Fazerina)

Marmorointi:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
3 rkl sokeria
1 rkl jauhoja
1,5 tl piparkakkumaustetta

Sulata voi ja lisää sekaan loput brownie-aineet (ei siis vatkata mitään). Kaada taikina voideltuun vuokaan (n. 20 cm x 30 cm). Tee marmoirointitaikina sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Kaada massa brownietaikinan päälle ja vetele veitsellä pintaan marmorikuvio.

Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Taikina saa vielä jäädä keskeltä hytkyväksi. Anna mielellään jäähtyä ja kiinteytyä ennen tarjoilua.



tiistai 20. marraskuuta 2012

Kookoksinen kookoskakku





Tämä kakku sisältää jotain, joka herättää usein voimakkaita mielipiteitä joko puolesta tai vastaan - sillä kuten otsikkokin kertoo, tämä on kookoskakku. Kookosta joko vihataan tai rakastetaan. Omasta mielestäni kookos on suorastaan mahtava juttu, ja niinpä innostuin, kun törmäsin todella kookoksisten muffinssien ohjeeseen. En mitenkään voi olla kokeilematta reseptiä, jossa esiintyvät sanat kookoshiutale, kookosmaito ja kookoskuorrute.  Tein kuitenkin muffinssien sijaan kakun ja lisäsin taikinaan ja koristeeksi kuivattuja karpaloita. Ne sopivat tähän oikein hyvin.


Lopputulos oli mehevä, kookoksella säväytetty suklainen kakku peitettynä ihanan paksulla kerroksella kookoksista kuorrutetta (kun on kyse kakusta, en halua säästellä adjektiiveja). Kuorrute oli niin hyvää, että taisin jopa hieman lusikoida sitä valmistusvaiheessa. Jos pidät kookoksesta, pidät tästä kakusta. Jos et pidä kookoksesta, omapa on menetyksesi!


Eikä siinä vielä kaikki - tämä ihana kakku on vain muutaman ranneliikkeen takana, sillä siihen ei tarvitse edes vatkata munia. Näin ollen kakku on myös vegaaninen.

Alkuperäinen ohje on Raisa Kettusen kirjasta Puputyttö ja Vohvelisankari.


Kookoksinen kookoskakku (6-8 palaa)

Kakku:

2,5 dl jauhoja (gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja)
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,25 tl suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
2,5 dl kookosmaitoa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl kookoshiutaleita
(0,5-1 dl kuivattuja karpaloita)

Kuorrute:

50 g huoneenlämpöistä margariinia (jos teet vegaanisen, käytä maidotonta margariinia)
0,5 dl kookosmaitoa
1 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
2,5 dl kookohiutaleita

(Koristeeksi kuivattuja karpaloita tai kookoshiutaleita)

Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe ja suola. Sekoita toisessa kulhossa öljy, kookosmaito ja sokerit. Sekoita mukaan jauhot ja lisää lopuksi kookoshiutaleet ja halutessasi kuivatut karpalot. Voitele ja jauhota kookoshiutaleilla esimerkiksi pieni irtokakkupohjavuoka (halkaisija 20 cm). Paista 175-asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia.

Tee kuorrute: sekoita tai vatkaa margariini pehmeäksi, lisää kookosmaito, sokerit ja kookoshiutaleet. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Voit koristella kakun esimerkiksi kuivatuilla karpaloilla tai kookoshiutaleilla.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Blogin avausresepti: mangobrownies



Nyt päästiin asiaan. Ajattelin, että ensimmäisen reseptin on hyvä olla sellainen, joka pönkittää vasta-aloittaneen leivontabloggaajan itsetuntoa ja uskottavuutta. Ja kas, pienen pohdinnan jälkeen kehiin astui brownie.




Halusin kuitenkin kokeilla jotain hieman erilaista, ja niinpä päädyin näihin mangobrownieseihin. Resepti sai inspiraation uudesta mangotuorejuustosta, jota käytin marmorointitaikinaan. Lisäksi tarjosin tämän kanssa soseutettua mangoa.



Lopputulos oli ihanan suklainen brownie, jossa oli vieno mangon maku raikastamassa ja tuomassa pientä särmää. Soseutettu mango sopi hyvin kastikkeksi (eikä kermavaahtokaan makua pahentanut...). Suosittelen kokeilemaan näitä!


Mangobrownies

Browniepohja:

4,5 dl sokeria
250 g voita
4 munaa
1,5 dl kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
3 dl jauhoja (käytin 2 dl gluteenitonta jauhoseosta ja 1 dl perunajauhoja, myös vehnäjauhot käy)
200 g tummaa suklaata mukavan kokoisina paloina

Marmorointi:

1 rasia mangotuorejuustoa
1 muna
1 rkl sokeria
1 rkl jauhoja

Sulata voi ja lisää sekaan loput brownie-aineet (ei siis tarvitse vatkaka!). Kaada taikina voideltuun vuokaan (n. 20 cm x 30 cm). Tee marmoirointitaikina sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Kaada massa brownietaikinan päälle ja vetele veitsellä pintaan marmorikuvio.

Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Taikina saa vielä jäädä keskeltä hytkyväksi. Anna mielellään jäähtyä ja kiinteytyä ennen tarjoilua. Tarjoile halutessasi soseutetun mangon ja kermavaahdon kanssa.