torstai 3. tammikuuta 2013

Täydellinen pizza pestolla ja mozzarellalla


Uudenvuodenaattona tein pizzaa, jossa oli pestoa, mozzarellaa ja tomaattia - yksinkertaista, mutta (tai juuri sen takia) niiiin hyvää. Ihanaa suolaista pestoa, sulanutta mozzarellaa ja mehukkaita tomaatteja - tarvitseeko enempää perustella miksi tästä tuli uusi suosikkipizzani?

Pesto näyttelee tässä pääroolia, sillä se korvaa kokonaan tomaattikastikkeen. Sehän sopii minulle, sillä rakastan pestoa ja voisin syödä sitä lusikalla suoraan purkista (miten niin liian suolaista?).

Tätä pohjataikinaa kokeilin nyt ensimmäistä kertaa, ja oli kyllä oikein onnistunut. Tätä taidan tehdä jatkossakin - pehmeää keskeltä, rapeaa reunoilta ja helppo käsitellä. Toivottavasti kukaan harras pizzauskovainen ei lue tätä, kun kerron, että pohjaan ei tule hiivaa ollenkaan. Jos lukee, niin nostan esiin keliakiakorttini. En vain kertakaikkiaan usko hiivan ja gluteenittomien jauhojen yhteistyöhön. Ja vikahan ei tietenkään ole minussa.

Pesto-mozzarella-tomaattipizza (yksi keskikokoinen pizza)

Pohja
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta (anteeksi vain)
1 tl suolaa
1 tl psylliumia (ei välttämätön)
1 dl kylmää vettä
3 rkl oliiviöljyä

Täyte
n. 3 rkl vihreää pestoa
yksi pallo mozzarellaa
n. 1 dl mozzarellaraastetta (pussissa myytävää valmista raastetta)
3 tomaattia
suolaa ja pippuria

Tee pohja sekoittamalla kuivat aineet ja lisäämällä joukkoon vesi ja öljy. Kauli tai painele öljytyin käsin pyöreäksi pizzapohjaksi. Sivele pohja pestolla ja asettele päälle revittyjä mozzarellan paloja, mozzarellaraastetta ja tomaattiviipaleita. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Minä pilkon mozzarellapallot pizzaan taloussaksilla. Mutta hyvinhän ne repimälläkin menee, etenkin buffalomozzarella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin voisi toimia saksiminenkin. :) Valitettavasti tässä on vain tavallista mozzarellaa, buffalo on kyllä ihan parasta! Yleensä sen sitten haluaa syödä "raakana", sulatettuna ei ehkä yhtä lailla väliä laadulla.

      Poista
  2. Pizzistin oppipoika2. helmikuuta 2013 klo 13.20

    Koen Kanelikarusellin olevan myös henkilökohtainen kuvapäiväkirjani. Ylpeydellä voin todeta olleeni läsnä monessa tilanteessa, kauhankaapijana ja yleisenä ihailijana muun muassa. Tämäkin pizzaveijari tuo mukavia muistoja mieleen, ja siitähän se pizzatalvi 2013 sitten taidetiin potkaista käyntiin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!