sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Tortano eli täytetty leipä


Tortano eli italialainen täytetty leipä tuli minulle tutuksi Leila Lindholmin Vielä yksi pala! -kirjan myötä. Leilan leipomukset ovat aina hurmaavia, joten totta kai tätäkin piti sitten kokeilla. Leipätaikina kaulitaan, täytetään, rullataan ja paistetaan, ja lopputuloksena on ihana, ja hieman tavallista juhlavampi ja ruokaisampi leipä, joka maistuu ilman päällisiäkin.


               
Leipätaikina oli oma versioni ja täytteeksi laitoin sitä mitä kaapista löytyi - aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja, mozzarellaa ja basilikaa. Täytteet voi tosiaan valita oman maun mukaan. Käyttämäni yhdistelmän lisäksi voisi toimia loistavasti esimerkiksi vuohenjuusto, rosmariini, pähkinä ja hunaja. Juustoja ja yrttejä muuntelemalla saa jo mukavaa vaihtelua.




Tämän tekeminen saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta ei sitä tosiaan ole. Kauliminen ja rullailu onnistuu helposti, kunhan taikina ei ole liian löysää. Eikä haittaa, vaikka taikina jossain vaiheessa vähän repeilisikin. Sehän vain lisää sympaattisuuspisteitä.




Tomaatilla, oliiveilla ja mozzarellalla täytetty leipä
Leipätaikina:
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
0,5 dl (oliivi)öljyä
n. 10 dl gluteenitonta jauhoseosta

Täyte:
n. 5-6 aurinkokuivattua tomaattia
yksi pallo mozzarellaa
0,5-1 dl oliiveja pilkottuna
basilikan lehtiä

Tee taikina lisäämällä 42-asteiseen veteen loput aineet. Laita jauhoja sen verran, että taikinaa pystyy juuri ja juuri kaulimaan, mutta se ei kuitenkaan ole kovaa. Vaivaa taikinaa mielellään koneella ja anna kohota peitettynä kulhossa noin 30-40 minuuttia. Kauli kohonnut taikina jauhotetulla alustalla suorakulmion muotoiseksi levyksi, joka on muutaman sentin paksuinen.

Levitä sen päälle pilkotut kuivatut tomaatit, revitty mozzarella, oliivit ja basilika. Jätä yläkulmaan muutaman sentin mittainen alue, jossa ei ole täytteitä, ja voitele se vedellä (voitelu auttaa rullaa pysymään kasassa). Rullaa taikina kääretortun tapaan ja siirrä leivinpaperille uunipellille. Taivuta rullasta ympyrä painelemalla rullan päät kiinni toisiinsa. Kohota vielä noin 30 minuuttia ja paista sitten 200-asteisessa uunissa noin 35-40 minuuttia.



Huom! Laitan tähän eri ohjeen vehnäjauhoilla tehtävään taikinaan, sillä kuulemma tuolla minun ohjeellani tuli todella iso taikina kun sen teki vehnäjauhoista. Tämä on suoraan kopioitu Leilalta.

Ei-gluteeniton taikina:

15 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl suolaa
2,5 dl durumvehnäjauhoja
4 dl erikoisvehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää joukkoon loput aineet ja viimeisenä jauhot. Vaivaa kimmoisaksi ja kohota kulhossa peitettynä noin 30 minuuttia. Kauli levyksi, täytä ja rullaa (ks. tarkemmat ohjeet gluteenittoman ohjeen kohdalta.)




15 kommenttia:

  1. Olan yli kurkkinut esitti heti toiveen, että tekisin tällaista. Joskin ilman oliiveja. Jos laittasi niin tilalle valkosipulia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella hyvää ja täysin sovellettavissa, taikina voi olla mikä vaan ja kuten sanottu, myös täytteet :) Alkuperäinen ohje löytyy googlaamalla Leila Lindholm + tortano, mikäi haluaa alkuperäistä taikinaa käyttää .

      Poista
  2. No eiköhän sen saa tästä sovellettua :) Olen vuosia sitten tehnyt vähän vastaavaa, johon tuli myös kinkkua. Mutta siitä on varmaan yli 10 vuotta!

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä herkullista! T. samaan ruokakuntaan blogistin kans kuuluva

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvän näköistä! Täytyy ottaa kokeiluun :)

    VastaaPoista
  5. Kuten jo sinulle kerroinkin, niin kerronpa mahdollisesti muille kokeilijoille, että vehnäjauholla kohosi tosi paljon. Taikinasta tuli niin iso "reikäleipä", että juuri ja juuri mahtui pellille. Onneksi olin ostanut 250g mozzarella-pötkön pallon sijaan, niin laitoin sen kokonaan. Mutta oli niin hyvää, ettei loplta tarvinnut pakastaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi hassu juttu, ilmeisesti tosiaan noin suuri ero pelkän kohoamisen takia, vaikka tämäkin kyllä kohosi ihan hyvin eikä ollut yhtään tiivistä! Hienoa että oli kuitenkin hyvää ja tuli syödyksi.

      Lisäsin nyt tuohon alkuperäisen ohjeen mukaisen taikinan, ehkä jatkossa kannattaa käyttää sitä jos ei halua jättileipää (vaikka sekin kuulostaa kyllä aika kivalta...) :)

      Poista
  6. Tuossa on näköjään durum-jauhoja. Voin olla väärässä, mutta ainakin minun leivissäni ne kohoavat huonommin. Ja laitoinko taikinalevyn myös liian ohueksi, ehkä.. Mutta todellakin: Ei haitannut koko mitään! Teen toistekin.

    VastaaPoista
  7. olen katsonut leilan ohjelmia ja kokeilut samaa ohjetta myös.
    Kotitalouden opettaja ehdotti laittamaan taikinakulhon kohoamaan mikron sisälle (ei mikroa päälle)Sen avulla saa puolet ajasta nopeammin saman tuloksen, koska mikron sisällä ei ole ilmavirtausta ja siellä on lämpimämpi. leivästä tulee kuohkea ja isompi mitä kuvassa oleva leipä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä vinkistä! Täytyy ehdototmasti kokeilla tuota seuraavan kerran kun teen tätä tai jotain muuta leipää :)

      Poista
    2. no, ootko kokeillut?
      onnistuiko?

      Poista
    3. Hei, vielä en ole kokeillut - leivon niin harvoin hiivalla kohotettavaa leipää. Lupaan kokeilla heti kun seuraava kerta osuu kohdalle! :)

      Poista
    4. olen katsonut muuten " koko suomi leipoo" ohjelmaa ja tunnistin luultavasti sinut. :)

      Poista
    5. En itse asiassa ole ollut mukana kyseisessä ohjelmassa edes katsojan roolissa, joku sielunsisar siellä luultavasti vain vaikuttanut minulta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!