torstai 6. joulukuuta 2012

Vaniljaiset vaahtokarkit




Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tänään olen viettänyt aika paljon aikaa keittiössä ystäväni kanssa valmistellen tulevan viikonlopun pikkujoulujamme. Yksi tuotos olivat nämä vaahtokarkit. Massa kovettui melko nopeasti, joten muotoilu ei ihan onnistunut niin kuin olisi pitänyt, mutta maku on kyllä oikein hyvä.




Vaahtokarkkien tekeminen on yllättävän helppoa, joten kannattaa kokeilla joskus jos niistä tykkää - itse tehdyt ovat kyllä parempia kuin kaupasta ostetut! Tämä ohje on otettu Trendi-lehdestä.


Kotitekoiset vaahtokarkit
(n. 15-20 kpl)

1,5 dl vettä
15 ml (n. 1 rkl) liivatejauhetta
2,25 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Sekoita kulhossa liivatejauhe ja 0,5 dl kylmää vettä. Kuumenna 1 dl vettä kattilassa ja lisää sokerit siihen. Kiehuta keskilämmöllä 15 minuuttia välillä sekoittaen. Käynnistä sähkövatkain ja kaada sokerivesiseos liivateseokseen koko ajan vatkaten. Lisää suola. Vatkaa noin 10 minuuttia, kunnes seos on valkoista ja kuohkeaa. Jos massa pysyy löysänä, voit kaataa sen voideltuun ja tomusokeroituun vuokaan ja laittaa jääkaappiin kovettumaan ja kovettuneena leikata sopivan kokoisiksi palasiksi. Jos sinulle käy samalla tavalla kuin minulle eli massa kovettuu nopeasti, muotoile siitä heti sopivan kokoisia paloja esimerkiksi saksia apuna käyttäen. Kierittele palat tomusokerissa. Vaahtokarkit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa noin viikon.




5 kommenttia:

  1. Pitäähän niiden näyttääkkin kotitekoisille :) Kaveri teki lahjaksi viime jouluna, hyviä ne ainakin oli. Varmasti nämäkin, voin kuvitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiva lahjaidea tämä. :) Oli kyllä hyviä, kovia päältä ja pehmeitä sisältä!

      Poista
  2. Nappasin tarjottimelta lauantaina yhden. Olivat paljon parempia kuin kaupan "vaahtomuoviversiot", ihania!

    Muutenkin ainakin meillä gluteenittomat ruuat ja leivonnaiset maistuvat kaikille, eikä mistään tehdä erikseen toista versiota.

    T. Karusellistin äiti

    VastaaPoista
  3. Oi, ne minun saamat ei olleet kovapintaisia! Kuullostaa vielä paremmalle! Olisinpa päässyt minäkin nappaamaan yhden ;)

    VastaaPoista
  4. NAM! Muistan kuinka altruistisesti jätit massaa sokerihampaiselle sivustaseuraajalle :]
    Nimim. Kulhon kaapinut

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!