keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Maukas karpalopiirakka




Viikonlopun pikkujouluissa syötiin tätä karpalopiirakkaa. Täyte maistui mukavan karpaloiselta, sopivasti kirpeältä ja makealta samaan aikaa - vai onko se mahdollista...? No, hyvää oli joka tapauksessa!

Pohja on sama kuin täällä. Tällä kertaa tein piirakan isoon vuokaan. Piirakka on vegaaninen, jos käytät maidotonta margariinia.

Karpalopiirakka (8-10 palaa)

Pohja:
1 dl vettä
1,5 tl psylliumia
4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja (vehnäjauhojen kanssa et tarvitse psylliumia - lisää silloin vesi sellaisenaan)
1 dl tomusokeria
150 g voita tai margariinia

Täyte:
800 g  karpaloita
noin 2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja


Sekoita veteen psyllium ja jätä turpoamaan noin 10 minuutiksi. Sekoita jauhot ja sokeri. Paloittele margariini joukkoon. Nypi tasaiseksi taikinaksi ja lisää lopuksi vesi (joka psylliumin vuoksi muistuttaa koostumukseltaan enemmänkin kananmunaa kuin vettä). Sekoita hyvin. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään. Voit maistaa täytettä välillä ja lisätä sokeria makusi mukaan.

Ota taikina jääkaapista ja jaa se hieman eri kokoisiin osiin. Kauli pienempi osa piirakkavuoan pohjataikinaksi (voit myös painella taikinan vuoan pohjalle) ja kaada täyte päälle. Kauli toinen osa kansipalaksi. Asettele se piirakan kanneksi ja painele reunat umpeen. Pistele taikinaan haarukalla reikiä ja paista 200-asteisessa uunissa noin 60 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Syyllistyin santsaukseen2. helmikuuta 2013 klo 13.05

    Voi, tämä tuo mieleen tunnelmaisat pikkikset, hyvää oli kuten aina :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopi kyllä hyvin yhteen niiden joulupiirrettyjen kanssa, näyttää nimittäin Mummo Ankan tekosilta :) Nimimerkkisi vain paranevat...

      Poista

Kiitos kommentistasi!