sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Siken maailman paras suklaakakku


Tässä on äitienpäiväbrunssimme makea osuus: Sikke Sumarin ohjeella tehty maailman paras suklaakakku. Tämä oli kyllä tosi herkullista ja leipomisvaihe ei paljon kättä rasittanut, sillä ainekset vain sekoitettiin keskenään. Tämän kanssa kävi vain valitettavasti niin, että paistoin tätä hieman liian kauan. Vaikka tämä olikin uunissa 20 minuuttia eli alle ohjeessa olleen minimiajan, tämä oli silti täysin kypsä - ja ainakin omasta mielestäni tällainen suklaakakku täytyy ehdottomasti jättää sopivan raa'aksi!

               

Todennäköisesti teen tätä vielä uudestaan, sillä jäi niin vaivaamaan tuo väärä paistoaika. Voin vain kuvitella kuinka taivaallista tämä on oikean paistoajan kanssa, sillä ylikypsänäkin tämä oli hyvää. Katsokaa nyt tuota ainesosalistaa, eihän noilla pitäisi voida epäonnistua... Itse lisäsin tähän vielä kardemummaa, sillä kardemumman ja suklaan liitto on vastustamaton.

Siken ohjeen mukaan paistoaika on 25-30 minuuttia, mutta oma kakkuni tuli ylikypsäksi 20 minuutissa. Esimerkiksi Lunni leipoo -blogissa tätä taas oli paistettu 40 minuuttia. Uuneissa on siis isoja eroja, ole tarkkana!



Sikke Sumarin suklaakakku

3 dl gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 tl suolaa
2 dl kaakaojauhetta
3,2 dl sokeria (eiköhän 3 dl ole ihan hyvä :) )
2 dl fariinisokeria (laitoin muscovadosokeria)
3 dl tummaa suklaata rouhittuna (n. 200 g muistaakseni)
2 dl sulatettua voita
4 munaa
1 dl espressoa
(2 tl kardemummaa)
Sekoita kaikki aineet keskenään ja paista 180 asteessa leivinpaperilla vuoratussa vuoassa kunnes kakku on reunoilta kohtalaisen kiinteää mutta keskeltä vielä melko löysää. Kun tökkäät kakkuun tikun, siihen saa jäädä hieman taikinaa.



7 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä mansikoita! Koskakohan tuleekaan kirsikka-aika..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, kyllä ekat mansikat aina maistuu hyvältä vaikka Epsanjasta olivatkin :) Tietenkin kylvetin nämä sokerissa ja limettimehussa, ulkolaasia kun olivat. Kyllä ei voi luottaa. Kirsikkakausihan se siellä jo kolkuttelee, sitä odotellessasi voit syödä silmilläsi Agent Cooperin lautaselta ;)

      Poista
  2. Oijoi, miten olen missannut ajatuksen yhdistää kaardemumma (johon olen heikkona) ja suklaa. Loistava idea! Pitääpä testata tämä vaikka kesälomalla, kun en nyt pääse mökkeilemään. Täytyy siis nauttia siitä, että on sähköt ja uuni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mainio yhdistelmä, ihme ettei ole suositumpi!

      Poista
    2. Piti tulla kurkkaamaan tätä ohjetta, kun mietin vieläkö teksisin tässä loma-aikaan jotain herkkua ;o)

      Poista
    3. Taidanpa tehdä, on noin nopeakin näköjään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!