tiistai 19. helmikuuta 2013

Herkkusieni-vuohenjuustopizza



Taas olisi herkullista pizzaa tarjolla. Tätä syötiin viikonlopun synttäreillä (ja syötiin paljon muutakin, niistä lisää myöhemmin). Sienet ja vuohenjuusto sopivat mukavasti yhteen ja makuja täydentää ihanat rosmariini ja persilja. Päälle vielä juustoraastetta ja pohjalle hyvää tomaattikastiketta - yksinkertaista ja hyvää!



Herkkusieni-vuohenjuustopizza

Pohja:
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

1 dl kylmää vettä
3 rkl oliiviöljyä
1 tl psylliumia (ei välttämätön)
(tai tavallinen pizzapohja vehnäjauhoista)

Täyte:
tomaattikastiketta (mielellään itse tehtyä)
öljyä
4-5 isohkoa herkkusientä
suolaa
150 g vuohenjuustoa
muutama oksa rosmariinia
muutama oksa persiljaa
juustoraastetta

Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään ja kauli taikinasta pyöreä pizza. Puhdista herkkusienet ja viipaloi ne, paista öljyssä ja mausta kevyesti suolalla. Levitä pizzapohjan päälle tomaattikastiketta, paistetut herkkusienet, viipaloitu vuohenjuusto, silputut yrtit ja juustoraaste. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.





2 kommenttia:

  1. En varmaan koskaan olekaan tehnyt pitsaa vuohenjuustolla. Sinänsä kyllä vähän outoa että en. Mutta kiitos innoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos tämä toimi innoituksena, siitä vaan pizzan tekoon :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!