lauantai 27. lokakuuta 2012

Tervetuloa Kanelikaruselliin!



- Pitäisiköhän minunkin perustaa blogi, kun leivon melkein joka viikko nykyään...
- Perusta vaan blogi!

- Heh, ehkä vielä joskus perustan. Olisi itsellekin kiva "reseptikirja".




Ei siinä kauan mennyt. Keskustelu on muutaman viikon takainen - leivontaharrastus tosin on jatkunut jo muutaman vuoden. Innostus näyttää olevan pysyvää sorttia, joten päätin vihdoin perustaa oman blogin tallentaakseni itselleni reseptit ja toivon mukaan jakaakseni ideoita muillekin.




Tähän alkuun lienee paikallaan kertoa hieman itsestäni. Olen 17-vuotias lukiolainen ja tartun kauhaan - tai vispilään - aina, kun on sopiva tilaisuus - mieluiten lähes viikottain. Eniten innostun kaikesta makeasta, mutta myös leipiä ja muita suolaisia juttuja tulee silloin tällöin tehtyä. Minulla on keliakia, joten kaikki leipomukseni ovat gluteenittomia (niistä voi toki tehdä myös vehnäjauhoversion, mikäli ei tarvitse olla gluteenitonta). Tykkään suunnitella reseptejä, joten osa tänne päätyvistä ohjeista on omia, osa lainattuja.


Ensimmäinen leipomus tulee huomenna, joten pysykää kuulolla! Vinkiksi annan kolme sanaa: suklaa, voi ja sokeri. (Jos siis kammoat sokeria ja rasvaa, vielä ehtii juosta.)

5 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille! Mukavaa, kun jätit kommentin, niin löysin tänne blogiisi. Varo vaan - tämä bloggailu vie mennessään... :) Uusia reseptejä ja päivityksiä odotellen, Pullahiiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, uskon ettei tämä uusi harrastus ainakaan laske leipomisintoa... :)

      Poista
  2. Olikohan tuo kesksutelu blogin perustamiesta käyty minun kanssa ;) Mukavaa, alan seurata ja suosittelen muille!

    VastaaPoista
  3. Juu, oli Tuija sinun kanssa käyty keskustelu! Kiitos, ainakin yksi vakiolukija siis löytyy. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun löydän sen systeemin, millä saan kaikki päivitykset :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!